helmikuun kirjat

kirjat1

 Gillian Flynn: Sharp Objects 
“Every time people said I was pretty, I thought of everything ugly swarming beneath my clothes.”
★★★★

Oikeasti 4,5 tähteä.
Sharp Objects kertoo Camille Preakerista, uutistoimittajasta, joka joutuu palaamaan kotiseudulleen selvittämään kahden nuoren tytön murhaa. Hän ei ole puhunut vuosiin neuroottiselle äidilleen tai kauniille pikkusiskolleen, joka tuntuu kontrolloivan koko kaupunkia. Camille huomaa pian yhtäläisyyksiä nuorten uhrien ja oman menneisyytensä välillä ja alkaakin vaikuttaa siltä, että hänen täytyy selvittää oman menneisyytensä traumat ratkaistakseen jutun.
Olin pitkään ennakkoluuloinen Flynnin suhteen, mutta Gone Girl kyllä vakuutti — ja tämä ehkä vielä enemmän. Tykkään selvästi lukea ihmisistä, joilla menee ihan päin helvettiä. En vieläkään sanoisi itseäni trillereiden suurimmaksi ystäväksi, mutta taidan lämmetä jokaisen lukemani Flynnin kirjan myötä vähän lisää.


 Paavo Haavikko: Prosperon runot — 45 runoa 
“Ja että kukat kukkivat alasti ja uskovat / että aina on pimeä / ja että ensin ei saa unta ja sitten / ei osaa herätä”
★★★★

Prosperon runot on neljänkymmenenviiden runon kokoelma vanhuudesta, kuolemasta ja rakkaudesta. Luin jostakin, että vanhenevan miehen puhetta itselleen, joka oli todella osuvasti sanottu.
Pidän Haavikon tyylistä; se on selkeää mutta kaunista. Olen maailman huonoin sanomaan mitään järkevää runoista, koska jotenkin tuntuu vähän siltä että jokaisen pitäisi antaa tulkita niitä ihan niin kuin itse haluaa.


 Keaton Henson: Idiot Verse 
“I'm smoking a lot / and starting to doubt / if I'm breathing you in / or smoking you out”
★★★★★

Kuuntelin Keaton Hensonin musiikkia joskus 2011 — 2012 aika paljonkin, mutta sitten jotenkin unohdin koko ihmisen. Kun näin jonkun puhuvan tästä runokirjasta, oli mun tietysti pakko tilata tää itselleni, koska muistin tykänneeni Keaton Hensonin lyriikoista kovasti aikoinaan. Enkä joutunut pettymään. Kauniisti aseteltuja kauniita sanoja menetetystä rakkaudesta, kiertue-elämästä ja kuuluisuuden uutuudesta.

kirjat2

 David Ebershoff: The Danish Girl 
“There was something about the dress — about the dull sheen of its silk, about the bib of lace in the bodice, about the hook-buttons on the cuffs, unlatched and split apart like little mouths — that made Einar want to touch it.
'Do you like it? Greta asked.
He thought about saying no, but that would have been a lie. He liked the dress, and he could nearly feel the flesh beneath his skin ripening.
'Then just slip it on for a few minutes.' Greta brought it to Einar and held it to his chest.”
★★★★

3,5 tähteä.
Gretan ja Einarin elämä muuttuu, kun Greta pyytää aviomiestään tuuraamaan hetkeksi naismallia, jonka muotokuvaa hän on juuri maalaamassa. Tämän välikohtauksen jälkeen heidän elämäänsä astuu nuori tyttö, Lili. Greta kannustaa Einaria toimimaan niin kuin tämä parhaaksi näkee, mutta kaipaa silti aviomiestään, joka tapailee mieluummin miehiä mekkoon pukeutuneena Lilinä.
Pidin tarinasta ja intersukupuolisuus on tärkeä aihe, mutta kirjoitustyyli jätti vähän kylmäksi. En tiedä, ehkä odotin tältä enemmän kun olin kuullut niin paljon kehuja elokuvasta, mutta noh, ehkä tämä sitten toimiikin paremmin elokuvana.


 Pentti Saarikoski: Kirje vaimolleni 
“Ikuiselle alakuloisuudelle, masennustiloille, joista ei mikään muu kuin viina minua vapahda, en mahda mitään, etkä sinäkään siinä pysty minua auttamaan, vaikka miten rakastaisit, yrittäisit tehdä minut iloiseksi ja sisustaa kodin viihtyisäksi.”
★★★

Saarikoski on runoilija, ei siitä mihinkään pääse, mutta kyllä tämä tajunnanvirtakin toki luonnistuu. Eniten tässä ärsytti inhorealistisuus, vaikka arvostankin rehellisyyttä ja syyllistyn itsekin eräänlaiseen inhorealismiin turhan usein, mutta rajansa kaikella. Ei vaan ole mun juttu. Mutta niin, Saarikoski on kyllä edelleen suurin esikuvani, se fakta tuskin muuttuu ikinä.
Kirje vaimolleni on Saarikosken ajatuksia Dublinissa muutaman keväisen viikon ajalta. En ole ihan varma, oliko tämä oikeasti alun perin kirje, mutta hyvin mahdollista.


 Pentti Saarikoski: Aika Prahassa 
“Muut kirjoittavat almanakkaansa, mitä heidän minäkin päivänä mihin aikaan pitää tehdä, minä kirjoitan mitä olen tehnyt, sillä se minun on muistettava.”
★★★★

Lisää tajunnanvirtaa Saarikoskelta, ja tästä pidin enemmän koska inhorealismi oli jätetty vähemmälle. Ja pakko sanoa, että en tiedä olenko ikinä samastunut mihinkään niin paljon kuin tuohon lainaukseen.
Aika Prahassa on kuvaus elämisestä, elämisen vaikeudesta, rakastamisen vaikeudesta, kirjailijan elämästä, yksinäisyydestä, voimattomuudesta...... ja vaikka mistä muusta.

kirjat3

 J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio 
“'Isäntä antoi Dobbylle sukan', Dobby sanoi onneaan uskomatta. 'Isäntä heitti sen ja Dobby otti sen kiinni ja Dobby — Dobby on vapaa.'”
★★★★★

Ajattelin pitää vähintään tällaista yhden Potterin kuukausitahtia päällä. Salaisuuksien kammio on ehkä mun vähiten lemppari näistä, mutta silti kevyesti viiden tähden arvoinen kirja.


 Tuula-Liina Varis: Että tuntisin eläväni 
Rakkaus on kaikkein tärkeintä, minä kirjoitin päiväkirjaani. Se on.
★★

2,5 tähteä.
Mulla oli varmaan vähän liian suuret odotukset, koska noh, Pentti Saarikosken vaimo. Mutta ei ollut ihan mun juttu, koska olen todella nirso novellien suhteen. En vaadi yhtään niin paljon romaanikirjailijan kirjoitustyyliltä kuin novellien tai runojen, joten tästä jäi aika mitäänsanomaton olo, kun kielessä ei ollut mielestäni mitään merkittävää.
Että tuntisin eläväni on kahdeksan novellin kokoelma rakkaudesta, toisiinsa sitoutuvista kohtaloista, intohimosta ja kuolemasta.


 Gillian Flynn: The Grownup 
“People are dumb. I’ll never get over how dumb people are.”
★★★★

Avoimet loput on monesti ihan kivoja, mutta NYT KYLLÄ ÄRSYTTÄÄ! Ei vaan siis oikeasti ihan loistava ratkaisu jättää tämä avoimeksi, mutta ärsyttää silti.
The Grownup on novelli, josta en kauheasti haluaisi kertoa mitään, kuten en koskaan Flynnin teksteistä. Novellin kertoja on nuori nainen, joka ansaitsee elantonsa teeskentelemällä olevansa meedio (ja seksityöllä siinä sivussa). Hän kertoo yleensä ihmisille sen, mitä he haluavat kuulla, mutta kaikki muuttuu kun hän tapaa Susan Burken. Susan on muuttanut kaupunkiin vuosi sitten poikansa, miehensä ja tämän 15-vuotiaan pojan kanssa. Susan uskoo jonkin pahan hengen asuttaneen viktoriaanisen kartanon, jossa he asuvat. Päähenkilö ei usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta astuessaan ensi kerran kartanoon hänkin alkaa tuntea sen.

10 comments:

  1. olipa ihana postaus, alkoi heti muutama noista kirjoista kiinnostamaan! oon niin ilonen että kirjoitat tänne taas useammin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. jee kiva kuulla!! :-* oon itekin saanut vihdoin uudelleen kiinni siitä mikä mua aikoinaan innosti bloggaamaan, niin ehkä tää suht säännöllinen postaustahtikin nyt jatkuu :>

      Delete
  2. Anonymous1:08 pm

    aah nää sun kirjapostaukset on kyllä ihan parhaita! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi kiitos, kiva kun tykkäät! ♥

      Delete
  3. aina kun tekee mieli ostaa uusi kirja, niin tulen tänne ja luen näitä sun kirjapostauksia. suuri kiitos näistä, aina löytyy hyvää luettavaa! ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. hih eipä kestä, kiva vaan jos näistä tykätään! :>

      Delete
  4. Anonymous5:26 pm

    ootko lukenu gillian flynnin dark placesin (paha paikka)? se on ehdottomasti mun suosikki flynniltä. gone girl oli kiva mut jotenki vähän meh. dark places tempas mut mukanaan niin et välillä itkeskelin itsekseni niiden hahmojen takia :-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. en oo vielä, mutta just itse asiassa tilasin sen eilen :'---D ooh, täytyypä siis lukea se heti kun se saapuu jos kerta on noin hyvä!!

      Delete
  5. ääh tanskalaisen tytön elokuviointi oli kyllä aika pielessä, se kirjan ydin (intersukupuolisuus ja kaikki henkilöhahmoihin hengen ja syvyyden tuovat piirteet) oli jääneet pahasti viihteellisyyden ja kauniiden elokuvakasvojen ja maisemien alle. en tiedä, ehkä oisin tykännyt enemmän ellen ois lukenut kirjaa ensin(joskin suomennoksena) ja pitänyt siitä niin hirveästi (kerrontatyyli tuntu mulle kumman raikkaalta ja ilmavalta (vaikka ajoittain ehkä vähän autiolta??))

    ReplyDelete
    Replies
    1. ääh, no niinpä tietysti :/ ei kukaan niistä elokuvaa mulle kehuneista nimittäin oo lukenu kirjaa...
      en tiedä, ehkä kaipasin vain jotain erityisempää kun olen lukenut niin paljon taitavien kirjoittajien tekstejä viime aikoina niin tuo tuntui jotenkin kauhean tavanomaiselta, ehkä juurikin autiolta.

      Delete