elämän klaustrofobia

Untitled

olen oppinut arvostamaan ihmisiä jotka eivät kysy mitä kuuluu,
mutta samalla antamaan anteeksi niille jotka kysyvät
ja puhumaan ympäripyöreitä.

niin,
elämä on lyönyt vasten kasvoja, hukuttanut, runnellut, murskannut,
saanut kysymään itseltäni ääneen peilin edessä
m i k s i ?

enkä vieläkään osaa kertoa tarkkaa syytä tähän kaikkeen,
mutta ainakin voin ehkä jo paremmin.


(ps. joo, tämän tarkempaa syytä hiljaisuuteeni ette varmaan tule ikinä saamaan, koska en ihan oikeasti osaa pukea mitään sanoiksi.
on ollut vaikeaa ja olen ollut laiska.
mutta nyt hengitän jo vähän kevyemmin, joten ehkä tästä alkaa blogikesä, katsotaan.)

hei rakkaat,

ei,
en ole lopettanut;
olen ollut henkisesti ja fyysisesti väsynyt ja stressannut yliopiston pääsykokeita enemmän kuin mitään ikinä tätä ennen.
nyt olen ollut muutaman päivän vapaa, mutta en ole ehkä ihan vielä valmis palaamaan,
haluan olla hetken ihan rauhassa.

mutta lupaan palata pian, odottakaa hetki vielä! x