who do you think i am?

april14unettaa

Tiedättekö sen tunteen kun tekisi mieli värjätä hiukset haalistuneilla pastellisävyillä, pukeutua kokomustaan ja unohtaa kaikkien mielipiteet,
mutta toisaalta murretut värit on ikuinen rakkaus ja haalistunut oranssi näyttää kivalta kaiken kanssa.
Kaikki leikkaa myös ylikasvaneita polkkia ja minäkin haluan haluan haluan,
mutta toisaalta rakastan näitä huonokuntoisia mutta pitkiä haituloitani.

Juon niin monta kahvikupillista päivässä että menen sekaisin laskuissa, ahdistun kun en osaisi itse vetää niin viisaita johtopäätöksiä romaaneista kuin pääsykoekirjani kirjoittajat, unohdan ajatella tupakoinnin lopettamisen hyviä puolia ja jatkan vain näin,
vähän rappiolla mutta silleen ihan kivasti ja kotoisasti kuitenkin.

(Edellisen postauksen itkupotkuraivari on jo vähän unohtunut koska olen opetellut hyväksymään tämän stressin ja pakottanut itseni lukemaan ja tekemään välillä vähän töitäkin.)

(Niin ja rikoin ilmeisesti risteilyllä puhelimeni kaiuttimen, joten käyn varmaan torstaina ostamassa uuden minäpuhelimen kahden vuoden sopimuksella. Onneksi juuri viime kuussa sain tuon edellisen maksettua loppuun niin ei tarvitse sentään kahta puhelinta maksaa yhtä aikaa. Vähän ärsyttää kun tuossa vanhassa ei ole edes yhtään naarmua tms. näkyvää vikaa, mutta sitten taas toisaalta tuo valko-kultainen iPhone 5S vaikuttaa maailman täydellisimmältä puhelimelta, eli en jaksa edes olla kauhean vihainen itselleni.)

19 comments:

  1. Anonymous8:19 pm

    en oo pitkään aikaan muistanut kirjautua blogloviniin, mut nyt onneksi muistin, koska olin tietämättäni ikävöinyt sun blogia hirveesti! <3
    multa on siis menny nyt ihan ohi, mihin ootkaan hakemassa opiskelemaan? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi eikä, ihana sinä :-D ♥
      haen helsingin yliopistoon lukemaan yleistä kirjallisuustiedettä, mutta katotaan nyt tuleeko tästä vaan jokin säälittävä yritelmä nyt ekana vuonna :-D en siis ota liikaa paineita tästä nyt, vaan haen sit ens vuonna uudestaan, jos/kun ei nyt onnista!

      Delete
  2. Anonymous8:33 pm

    kirjotat niin kauniisti! ja muaki houkuttais ylikasvanu polkka, mut en kanskaan kehtaa leikkaa, kasvattamisessa menee sit taas niin kauan :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi kiitos! :'--) hahaa joo, se näyttää niin kivalta mut sit en vaan jaksa taas kasvattaa montaa vuotta hiuksia, kun alkaa taas pitkät houkuttaa! :-D

      Delete
  3. Anonymous9:08 pm

    mäki haluisin sen ihanan kultareunuksisen 5S:n oooi! <3 kateus :D
    ps. kaunokainen <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. se on kyllä ehkä maailman kaunein puhelin :-D ja se ei kuule tunnu kauheen paljolta, kun maksaa alle 20€/kk siitä kahen vuoden ajan! ton edellisenkin kohdalla tuntu vähän siltä ku ois ilmaseks sen saanut… :-D
      ps. kiitos :-*

      Delete
  4. Anonymous11:23 pm

    mä rakastan sun blogia niin paljon! <3 jokanen postaus on aina vaan niin täydellinen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. iiiks ootpa ihana, miljoonasti kiitoksia! ♥♥

      Delete
  5. ihana sinääää pus! voin niin samaistua, paitsi että mä oon jo leikannu sen ylikasvaneen polkkatukan ja tahtoisin nyt niiiiiiiin paljon vaaleanpunaisen hattara tukan, mutta oon vaan liian laiska toteuttamaan sitä haha.

    ReplyDelete
    Replies
    1. hih pusuja takaisin ihana! :-* oioioi hattaratukka ois niin täydellinen kyllä, mutta sen ylläpitäminen on niin kauhean työlästä kun pitäisi aina blondata siihen alle ja ääääh :-D

      Delete
  6. Anonymous7:28 pm

    oi mistä tuo sievä muistikirja on?

    ReplyDelete
    Replies
    1. hmmm en oo ihan varma, mutta ehkä tiimarista? tai sit suomalaisesta tai akateemisesta, mut tiimaria muistelisin kun kävin sillon jossain loppuunmyynnissä sen konkurssin aikaan ja mulla on kolme tuollaista samanlaista niin se viittais ehkä siihen :-D

      Delete
  7. Anonymous9:55 pm

    Siis sä poltat.... tai ainaki poltit..... heippa kunnioitus... 0____o

    :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. voi kuule, mua ei vois vähempää kiinnostaa jonkun anonyymin "kunnioitus"... :-D ja onhan tuo nyt käynyt täällä vuosien varrella ilmi varmaan sata kertaa, että hassua jos noin järkytyit...

      Delete
    2. Vai 'voi kuule'... olipas aika lapsellinen vastaus.

      Delete
    3. Aha. Olipas lapsellinen vastaus... vaikkakin samaa luokkaa kommentti (?)

      Delete
    4. koit tarpeelliseksi ilmottaa asiasta kahteen kertaan eri profiileilla? :-D ja hassua, en mielestäni vastannut mitenkään sen lapsellisemmin kuin yleensäkään... :-D

      Delete
  8. voi beibsu kirjotat niin hyvin en kesta!!! pusuja

    ReplyDelete