NANOWRIMO lähestyy

Ryhdistäytyminen siirtyi huomiselle, kun päätin jäädä kotiin valmistelemaan NaNo:a (siis  National Novel Writing Monthia  joka on marraskuu). Olen hullu. Aiheeni on kyllä helppo ja kliseinen, eli en pelkää epäonnistuvani writer's blockin takia. Mutta kyllä marraskuusta taitaa aika rankka kuukausi tulla, kun pitäisi elää, käydä koulussa ja kahdessa kuorossa, nukkua sekä kirjoittaa romaani jossa on vähintään  50 000 sanaa. 

Tiedän herättäneeni teidän kiinnostuksenne nyt. Tiedän, että te haluattehaluattehaluatte lukea sen. Mutta en lupaa vielä mitään. Jos joskus oikeasti saan sen valmiiksi, harkitsen asiaa. Luultavasti se jää kuitenkin vain minun silmilleni, koska en aio luoda kaunokirjallisesti upeaa teosta. Sen aika on sitten joskus, kun keksin siihen sopivan aiheen ja olen vähintään kymmenen vuotta vanhempi. Kesäleirin valvojien suhdesotkujen ja sarkastisen dialogin ympärille rakentuva tarina ei voi olla kielellisesti kovin kaunis. Lähinnä aion keskittyä henkilösuhteiden luomiseen sekä dialogin hiomiseen, koska niiden luonteviksi saaminen on aina ollut vaikeinta mulle.

Varoitan siis jo nyt, että marraskuusta saattaa tulla aika hiljainen kuukausi täällä blogin puolella. Käytän varmaan kirjoittamisesta tai koulusta vapaan aikani mieluummin johonkin muuhun kuin blogin kirjoittamiseen. Ymmärrätte ehkä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä! Saatan löytää itsestäni superihmisen, joka tekee vuoden pimeimpänä aikana kaiken mahdollisen superteholla. Koska epäilen tätä teoriaa vahvasti, siksi varoitan teitä jo näin hyvissä ajoin.

 Mitä tarvitsen marraskuuksi: 

muutaman tyhjän muistikirjan ajatuksille, suunnittelulle, piirroksille ja juonikaavioille
inspiraatiota kirjoittaa vähintään 1667 sanaa päivässä
villapaitoja, kaulaliinoja, villasukkia ja muuta lohduttavan pehmeetä
niin monta levyllistä suklaata kuin vain jaksan syödä
 loputtomat kahvi- ja teevarastot
 kirjoittamiseen sopivaa musiikkia (ei siis lyriikallista, koska se voi häiritä keskittymistäni)
 kyvyn unohtaa, että on mulla oikeasti elämäkin
 no shame -asenteen, koska nörtteily on ihan ok
ymmärrystä kavereilta (jooko?)
 ja sitten joulukuun ensimmäiseksi päiväksi valmiiksi täytetyn mielisairaalahakemuksen

Onko täällä ketään muuta itsetuhoista, joka aikoo pyhittää marraskuunsa sormikrampeille, unettomille öille ja aivokuolemalle? Saattaisin nimittäin tarvita välillä vertaistukea... Vaikka rekisteröidyinhän jo sinne viralliselle nettisivullekin, mutta silti.

61 comments:

  1. Anonymous9:54 pm

    huh, kuulostaapa kunnianhimoselta! toivottavasti onnistut ja toivottavasti tosiaan saataisiin joskus lukea tuo romaani :)
    aihe kuulostaa juuri sopivalta tollaiseen kiirekirjottamiseen kun ei oo aikaa paneutua mihinkään vaikeisiin aiheisiin, mutta kuitenkin mielenkiintoselta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. no onhan tuo vähän turhankin hullu tavoite, mutta aina voi yrittää! :-D en aio pettyä liikaa, jos musta ei oo tähän. mutta haluun ainakin yrittää. ja katsotaan nyt, saanko sitä ikinä ees valmiiksi. voi olla että saatuani 50 000 sanaa täyteen haluun vaan hylätä koko tekeleen ja jättää muokkaamisen ja tarinan lopettamisen sikseen...

      joo en pystyisi noin lyhyessä ajassa luomaan mitään superhienoa, joten tyydyn yksinkertaiseen ja helppoon :-D suomeksi kirjoitettuja (tai ees käännettyjä) hyviä vähän vanhemmille nuorille suunnattuja YA-kirjoja on ihan liian vähän. ja etenkin LGBT:tä.
      ja joo oikein arvattu, klisesoppaa tiedossa :-D

      Delete
  2. jee nano!! tällä hetkellä on vielä innostus päällä mutta eiköhän tää pian muutu pakokauhuksi.

    tiedän että tulen epäonnistumaan taas ainakin siinä määrin että tuskin saan yhtenäistä tarinaa kirjoitettua. ajattelin kans kokeilla ensimmäistä kertaa kirjoittaa englanniksi tänä vuonna mikä.. pelottaa aika paljon :-D onneksi on 8tracks ja fanmixes.tumblrin instrumental -tägi, koska musa (ja nimenomaan instrumentaalit) on mulle ehkä se tärkein osa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. jee!! tein ite vasta tänään lopullisen päätöksen osallistumisestani, eli pakokauhuun ei oo vielä ollut aihetta. mutta kyllä se sieltä kohta tulee... :-D

      hui, englanniksi! en ite ikinä pystyisi, vaikka lukeminen sujuukin. mutta siis tsemppiä!!! ja joo instrumentaalien puhkikulutusta tiedossa täälläkin... :-D

      Delete
    2. juu vähän jännittää tää kielivalinta mutta hyvänä puolena on se että sanamäärä nousee nopsaan koska artikkelit ja prepositiot ja muut pikkusanat :-D

      Delete
    3. hei totta!! :-D mutta kyllä sulla ihan tarpeeksi kirjotettavaa riittää silti...

      Delete
  3. oh god, reilu kuukausi enää, mun ensimmäinen nanowrimo lähestyy :-Dd saa nähdä, saanko itse aikaiseksi mitään ajankäytön arvoista..

    ReplyDelete
    Replies
    1. mäkin osallistun tänä vuonna vasta ekaa kertaa! oon jo n. neljä vuotta aina livistänyt vähän ennen marraskuuta, kun on iskenyt liian suuri pakokauhu :-D ja yrittäminenhän on se tärkein asia, onnistui tai ei :-)

      Delete
  4. Anonymous10:27 pm

    hui, tsemppiä hirveesti ! kuulostaa ihan hypervaikeelta ja kasvattavalta urakalta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos!! :-) juuh ei tää mikään ihan helppo juttu tuu varmastikaan olemaan... :-D iiiiks!

      Delete
  5. Anonymous10:41 pm

    Vau, niin siistiä! Tuota pitäisi itsekin joskus harkita (nyt ei kuitenkaan ole aikaa, koska liikaa opiskelua, äh). Mutta niin: marraskuun tarvelistasi kuulostaa hyvältä, tavoitteesi huipulta. Tsemit jo etukäteen. :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. on tää kyllä siistiä!! eikä mullakaan ois aikaa (esim. yhestä koeviikosta pitäis selviytyä nanon aikana ja ylppäreihinkin vois tietty alkaa lukea jo sillon... :-D), mutta leikin että mulla on. ja kiitos!! :-)

      Delete
  6. Anonymous11:05 pm

    hmm.. mä oon aina kuvitellut sut enempi asiatekstien ja blogin kirjottajaksi kuin fiktion kirjottajaksi. saa nähdä miten onnistut :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. no et sitten yhtään skeptisempi voi olla...... :-D mutta siis väärin oot kuvitellut, koska oon kirjottanut elämäni aikana 2 romaania (toisen lapsena, toisen joskus varhaisteininä), n. 50 novellia/ficciä tms. mikä vaihe nyt onkaan ollut meneillään ja muutamia runoja.

      Delete
    2. Anonymous12:33 am

      Vau miten paljon olet tuottanut! Aijotko joskus jakaa blogin puolelle, olisi tosi jees lueskella (kun nämä blogitekstitkin ovat jo niin ihanaa luettaaa). ♡

      t. eri ano

      Delete
    3. noo onhan noita tullut raapusteltua :-D mutta siis nuo molemmat romaanit aiheuttaa lähinnä myötähäpeää (lapsena kirjoitettu on hevoskirja (XD) ja varhaisteininä kirjoitettu on aika... synkeä ja tylsä) ja niin kyllä aika suuri osa myös noista novelleista yms. niistä ehkä 7 on sellaisia, joihin osaan olla edes jotenkin tyytyväinen. eli tuskinpa mitään noista täällä koskaan tulee näkymään, eikä tää blogi ees ole mun mielestä oikea paikka niiden jakamiseen :-)

      Delete
    4. Anonymous8:42 pm

      hassu juttu, ekassa kommentissa puolustat itseäsi, ja kerrot kirjoittaneesi paljon. toisessa kommentissa heti vähättelet itseäsi. sain kuvan, että ekassa komentissa haluat sanoa ''haista p*ska, oon kirjottanut paljon'' mutta tokassa taas ''kirjotin pienenä heppakirjan joka ei oikeestaan oo kirja ja novellitkin oli enemmän sellasia raapustuksia...''

      jos olet kerran kirjoittanut noi paljon, sinun pitäisi olla ylpeä siitä! (:

      t. kolmas ano

      Delete
    5. hmmh. ekassa kommentissa mun ei ollut tarkoitus sanoa mitään "haista paska", kunhan totesin miten asia on. enkä mä tuossa "vähättelykommentissa" mielestäni vähätellyt niiden kirjoitusten määrää vaan enemmänkin joidenkin niistä laatua.
      en oo sanonut ettei se hevoskirja olisi kirja (tuo äksdee oli sille aiheelle, koska oon nykyään kaikkea muuta kuin heppatyttö) enkä myöskään oo väittänyt novelleja "raapustuksiksi", vaan viittasin niihin enemmän tuolla synkeällä (vaikka osaan kyllä sopii tuo tylsäkin kun oli vähän tekotaiteellinen vaihe meneillään joskus ja niissä ei tunnu joissain tapahtuvan mitään hahah :-D)

      mutta niin siis ymmärsit ehkä molemmat kommentit vähän väärin. olen ihan ylpeä tuosta määrästä, mutta oon vaan erittäin itsekriittinen jos et oo vielä sitä piirrettä huomannut musta tätä blogia lukiessa (aika moni nimittäin on huomannut sen... :-D).

      Delete
    6. Anonymous11:19 pm

      minusta tuntuu että ymmärsit minun kommenttini väärin. no mutta, onnea kuitenkin!
      t. kolmas ano

      Delete
    7. no mitä sä sitten tarkoitit?
      ja kiitos :-)

      Delete
  7. Mä kirjotin toissavuonna, kahdessa viikossa kun angstasin itselleni ettei se saa jäädä koeviikolle.... Viimevuonna yritin, mutta ei tullut mitään, olin niin lukossa menneistä ja tulevista kirjotuksista sekä elämästä ylipäätään. Tänävuonna tekisi taas kamalasti mieli, mutta luulen etten anna itselleni armoa yliopiston takia :( Ehkä vielä joskus.... siinä on totisesti oma fiiliksensä kun saa käpertyä vaan hakkaamaan näppäimistöä (onnellinen) verenmaku suussa ja luomaan tarinaa joka elää ihan omaa elämäänsä ja lähtee ihan suunnittelemattomille poluille... :-D

    Tsemppiä sulle marraskuulle! Ihan varmasti pystyt tuohon :---) !<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. hui kamala, kahdessa viikossa!!! :-D mulla on onneksi vain 3 koetta ens koeviikolla niin siinähän on oikeestaan ennemminkin lomapäiviä kirjottamiselle... :-D
      vitsi mä ootan jo marraskuuta!! tänään kun oon oikeesti luonut suunnitelma-tiedoston ja piirtänyt muutamat henkilökuvat ja kaikkea niin tuli hirveä hinku aloittaa jo kunnon kirjottaminen... onneksi mulla on vielä paljon suunniteltavaa niin voin käyttää aikani siihen marraskuuta odotellessa.

      kiitos paljon! :-* toivottavasti pystyn!!

      Delete
    2. jep... :D:D päivät oli semmosia klo 05-00.... en suosittele :--D
      Ja toi kuulostaa hyvältä, on aikaa kirjottaa! oijoi henkilöiden suunnitteleminen on kyllä jotain parasta, mä en omassa nanossani suunnitellut oikeestaan yhtään vaan päätin lokakuun 31. päivä että ehehe taidan sittenkin kirjottaa... :--D kun niin moni luokkalainen kirjotti kanssa.
      Henkilökuvauksia tulee harmillisen vähän tehtyä, mulla on muutama tuttu henkilö joista oon kirjottanut niin paljon että tuntuu että tunnen ne jo niin hyvin ettei ole mitään kehitettävää niihin :-( koska ah, se on ehkä suunnittelussa just kivointa kun ei "tartte" vielä kirjottaa (koska kirjottaessa tulee aina jossain kohtaa kamala MITÄHITTOOSEURAAVAKSTAPAHTUU), mutta tarina ja henkilöt muotoutuu päässä ja sitten on ite vaan ihan fiiliksissä :--D

      Voi kauhee, tän postauksen ja sähköpostin nanoviestien inspiroimana tuli hirveä hinku kirjottaa tänä vuonna, pitäisiköhän sittenkin... :-D

      Delete
    3. hei joo osallistu!!! mäkin tein lopullisen päätöksen juuri niitä sähköpostiin ilmestyneitä nanoviestejä lueskellessani... :-D mutta älä ota stressiä, vaan lähde silleen rennolla asenteella mukaan että yrittäminen on tärkeintä ja ei oo niin nuukaa, jos ei saa sitä sanamäärää täyteen!

      mulla on ollut tän romaanin kaksi päähenkilöä suunniteltuina viime kesästä lähtien, mutta ne oli aluksi sellaisessa tyhmässä kuoronovellissa, joka ei ikinä edennyt kovin kummoiseksi. halusin kuitenkin käyttää hyvät hahmot hyväkseni kun aloin ajatella NaNoa ja jotenkin näistä oli jäänyt sellanen olo, että pakko kirjoittaa lisää ja sijoittaa ne johonkin sopivampaan ympäristöön kun ei niistä saanut kuoropoikia tekemälläkään :---D mutta nyt pitäisi luoda n. 40 ala-asteikäistä leiriläistä kun sain tänään kehiteltyä vain kaksi valvojaa näiden päähenkilöiden lisäksi :-D mutta onneksi voin keskittyä vain muutamaan leiriläiseen silleen tarkemmin ja muut olkoon sivuhenkilöitä, joilla on ehkä nimi ja ikä :-D
      hahaha nauroin niin paljon tolle MITÄHITTOOSEURAAVAKSTAPAHTUU koska you said it :-D noita hetkiä tulen kokemaan varmasti marraskuun aikana vähän turhankin monta kertaa...

      Delete
  8. Itse kirjoitin parivuotta sitten vaivaiset 17,000 sanaa, kunnes pää räjähti siihen, että olin saanut tekstin jotenkin ihan hakoteille ja muu elämä painoi niskaan! Että isosti tsemiä sinne, se on aika haastavaa, mutta jos saa inspiraatiosta kiinni niin ei kannata tyytyä vain siihen 1667 sanaan per päivä ;)

    Ja kyllä, ajattelin henkisesti ja luovasti kasvaneena vihdoin taas tarttua haasteeseen ja panikoida NaNon kanssa! Eli täältä löytyy sitten ainakin yksi kohtalotoveri! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. no ei 17 000 oo mitenkään huono saavutus edes! ja pelkään joo hakoteille joutumista, mutta onneksi oon tehnyt jo jonkinlaista suunnitelmaa, jota voin vielä hioa paremmaksi tässä lokakuun aikana. ehkä se auttaa pysymään aiheessa... ja luultavasti parina ekana päivänä tulee ainakin kirjotettua enemmän sanoja päivässä, kun haluisin jo nyt päästä alottamaan... :-D

      jee hyvä!! tsemppiä hirveesti :-)

      Delete
  9. Jee hyvähyvä, tsemppiä! Itekin oon ajatellu alottavani ton, vaikka mitään loistoideaa en vielä omistakaan :D Kerran aikaisemmin koitin, mutta se yritys loppui kun kananlento siinä 8000 sanan kohdalla. Eikä sillonkaan tullu kirjotettua joka päivä kun inspistä puuttui ja oli kaikkea muuta "pakollista". Ehkä tänä vuonna onnistuu ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. jee kiitos!! :-) ja samoin tsemppiä sulle! toivottavasti onnistutaan molemmat tänä vuonna ;-)

      Delete
  10. tsemppii sulle ! mulla kiinnostus heräsi, mutta taidan sirtää vuodella tai parilla eteenpäin harkintaa .. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos! :-) voithan sä kokeilla jo nyt jos siltä tuntuu!

      Delete
    2. mä oon valitettavan täynnä kokeita ja koulua, stressiksi asti. no time! :(

      Delete
    3. voi niin oon kyllä minäkin!! kattelin just kalenteria ja koulun lisäksi on n. joka viikonloppu jotain ylimääräistä kuoroharkkaa yms... :-D mutta yritän silti, hullu kun oon!

      Delete
  11. Anonymous5:01 pm

    siis mikä toi National Novel Writing Month niinku on??? ja jos se on niin kauheeta, miks ryhdyt siihen?? :oo

    ReplyDelete
    Replies
    1. mun mielestä se kävi aika selvästi ilmi tästä postauksesta ja lopussa oli oikein linkki nettisivullekin, mutta ei sit näköjään... National Novel Writing Monthin tarkoituksena on siis haastaa itsensä kirjoittamaan marraskuussa vähintään 50 000:n sanan mittainen romaani.
      en mielestäni oo sanonut, että se olis kauheeta. rankkaa ja vaikeeta joo, mutta ootan sitä ihan mielettömällä innolla! eli siksi.

      Delete
  12. oo toi urakka houkuttelee kyl! mut en kyl varmaa uskalla :D oon kyl ite haaveillu jo jonkin aikaa laajemman tarinan kirjottamista. lyhyt tarinat ovat alkaneet tuntumaan hiukan tylsiltä kirjottaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. mua alko pelottaa kun avasin tänään kalenterin ja mulla on ihan sikana kaikkea marraskuulla!!! apua, mitenköhän ehdin sittenkään... :-D tekis mieli ottaa varaslähtö kun mulla on oikeesti niin hirveesti päiviä, jolloin en taida ehtiä ollenkaan kirjottamaan... mutta en ehkä ota, mutta enpähän ainakaan aio pettyä jos en onnistu saamaan sitä 50k täyteen. mut hei yritä säkin!! :-)

      Delete
  13. Anonymous2:08 am

    hellooo!! do you have a formspring account??

    ReplyDelete
  14. Anonymous10:36 am

    Musta toi on sinällään tosi ihana idea mutta musta itsestä ei ole romaanien kirjoittajaks :( sen olen todennut äikän opettajankin kanssa että mun juttu on lyhyet jutut, runot, korkeintaan sivun pituiset proosarunot. Jos yritän saada minkäänlaista tarinaa aikaiseksi tai saada henkilöihin sitä syvyyttä kuvailun avulla niin siitähän ei mitään tule ja lopputulos on silti tosi ympäripyöreä, tylsä, ja se kuvailu jää silti auki eikä kukaan muu paitsi minä itse tajua nitä haen takaa.
    Mut hei tottakai onnea sulle tähän ihan kamalasti, arvostan et joku tälläseen lähtee mukaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. onpa sääli! :-( mutta voithan sä vaikka haastaa ittes kirjottamaan paljon runoja marraskuussa, vaikkei se NaNo:n idea varsinaisesti ookaan :-)
      ja kiitos tsempistä, sitä tarvitaan...! :-D

      Delete
  15. Anonymous1:54 pm

    and something similar? so i could ask you some things through it about you and life in finland. are you considering on opening one?

    ReplyDelete
    Replies
    1. no i don't have anything like formspring and i'm not going to open one. i used to have fs and there were so stupid questions and it was lame... so if you have something important to ask, you can send me an e-mail (itkisitko-onnesta@hotmail.fi).

      Delete
  16. Anonymous3:45 pm

    not really important. just curiosities...

    ReplyDelete
    Replies
    1. well feel free to send me an e-mail then :-)

      Delete
  17. oh nainen oot hullu... mut ehkä pitää vähän ollakkin jos jotain haluu aikaseks saada. Paljon tsemppiä sulle ja ihan varmasti hyödyllinen juttu vaik ei syntyiskään kunnon lopputulosta :---)

    ReplyDelete
    Replies
    1. tiedetään... :-D mutta kiitos tsempistä ja ihan varmasti on hyödyllistä, vaikka en välttämättä onnistuisikaan! :-)

      Delete
  18. oon odottanut marraskuuta nanowrimon takia jo monta kuukautta! viime vuonna olin koulun takia ihan liian kiireinen, joten ei siitä kirjottamisesta tullut mitään. mutta tänä vuonna aion onnistua! tsemppiä! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. mä oon tänäkin vuonna ihan liian kiireinen, mutta päätin kuitenkin yrittää! ehkä lannistun heti tai sit onnistun, katsotaan... :-D kiitos ja samoin tsemppiä sulle!! :-)

      Delete
  19. Anonymous3:44 am

    what subjects do you have in your last year at high school?

    ReplyDelete
    Replies
    1. oh so many! but my matriculation examination subjects are religion, english, swedish, german and finnish.

      Delete
    2. Anonymous3:57 pm

      you have a final state exam like other countries before going to university?

      Delete
    3. i don't know which kind of exams you mean? in upper secondary school we have to take matriculation examinations and then if we want to go to university, we have entrance examinations.

      Delete
  20. Anonymous3:34 am

    what are your parents' jobs? not where they work, because that's into your privacy, but if they are lawyers or teachers or plumbers.

    ReplyDelete
    Replies
    1. my mother is radio journalist and producer and my father is musician. he plays viola da gamba and also teaches it but it's so rare instrument in finland that he has to work as a mailman also.

      Delete
  21. oon laiska ottaa täst koko nanohommast selvää, mut mua hirmusesti kiinnostais kuulla millasta kirjottelet :--)

    ReplyDelete
    Replies
    1. en viitsinyt kiusata itteäni vaikealla aiheella kun on niin kiire kirjottaa noi sanamäärät täyteen, niin päädyin sitten kirjottamaan sellasta aika tavallista kertomusta ihmissuhteista ja nuorista. miljöönä toimii kesäleiri ja henkilötsuumaus ohjaajiin, mutta kyllä mä niistä lapsistakin jotain kirjotan :-D keskityn tosiaan lähinnä dialogin hiomiseen, kun se on mun heikkous kun oon kirjottanut viime aikoina lähinnä novelleja, joissa ei oo yhtään repliikkiä! :-D

      Delete
    2. okei nyt vasta tajusin mikä ton idea on! joku kysy mun hooleys joskus, että aionko osallistua tohon, ja vastasin että "en kirjoita englanniksi" xd nolo minä.
      äsken rekisteröidyin huvikseni tohon. ja nyt vasta tajusin ton. joo! mut iha hauska keissi. jotenki tuntuu vaan tosi oudolta, että miks kirja pitäis vääntää kuukaudessa.. että voiko siitä ees tulla tollee "väkisin" hyvää! tai puhun siis ehkä vaan oman mukavuudenhaluni ja kirjoitustapani puolesta :--) mut ihailen kaikkia noita kymmeniä tuhansia reippaita + sinua! ja tekis mieli sanoo että älä turhaan kiireile, vaikka miksipä ei saisi kiireillä. kun se tuon idea varmaan onkin :)

      Delete
    3. aah juu moni mun kaverikin on luullut, että tohon pitäisi osallistua englanniksi! eli ihan normaali reaktio :-D
      ja joo ymmärrän kyllä, oli mullakin hirveät ennakkoluulot tätä kohtaan pari vuotta ja siksi nyt vasta osallistun ekaa kertaa. ja pakko sanoa, että ei tästä näytä mitään kovin ihmeellistä tulevan :-D aloin äsken lukea näitä kirjottamiani sivuja läpi ja ihan itkettää!!! no, vielä minä ehdin joskus kirjottaa jotain oikeasti hyvää, tää nyt vain on tällainen itsensä ylittämisen yrittäminen lähinnä.

      Delete
    4. ei hei älä itke! uskon et ylität ittes kuitenkin :) lyhytproosa-meitsi vaan jänistää

      Delete
    5. no ehkä tästä jotain tulee, katsotaan… ainakin muisto itselle ja mahdollinen huumoripläjäys sitten joulukuuksi, kun voin lukea tän kokonaisuudessaan läpi :-D ai kamala!
      ja hei, jänistä ihmeessä koska lyhytproosa toimii sulla näköjään paremmin kuin hyvin. meinasin kuolla kun luin niitä sun novelleja, aaaaaaaa!!!! oot huippu!!

      Delete
    6. ihana oot kiitos sikana. hymy :----)

      Delete