olkoon sitten niin!

IMG_1635tyhmäpäivä

Tänään ei ole ollut mun päivä. Sain nukuttua viime yönä vain tunnin ja oli kuitenkin pakko raahautua kouluun puolikymmeneksi, koska poissaolot on auttamattomasti täynnä. Päätin mennä pyörällä, jos vaikka olisin vähän piristynyt.
   Pyöräilin sitten ihan suhteellisen onnellisena koulusta kotia kohti, kun yhtäkkiä kuului outo ääni ja polkimet alkoi pyöriä tyhjää. Niin. Ketjut tippui. Olin sillä hetkellä Hermannin rantatiellä, josta vittumainen 55K:n kuski ei suostunu ottamaan mua pyöräni kanssa kyytiin. Kävelin sitten pyörää taluttaen n. 4km kotiin ja meinasin saada lämpöhalvauksen, koska en voinut ottaa takkia pois, kun mun kädet oli ihan siinä ketjuöljyssä yritettyäni saada ne takas paikoilleen. FML!

Palkitsin itseni kotiin päästyäni tekemällä tämän reseptin mukaan ihmepannareita ja ihmepehmistä. Ihan superyksinkertaista, mutta hyvää. Itse tosiaan pistin pehmiksen lisukkeeksi mansikoita ja vähän intiaanisokeria, nam!

Eilen oli Somniumin radioitava kevätkonsertti, tässä linkki siihen. Paikoittain aikamoista mokailua, mutta oltiin aika väsyneitä. Ja onhan tuo haastava ja rankka ohjelmisto, että sinänsä ihan posiitivinen yllätys jopa.

Nyt yritän pysyä jotenkin hereillä vielä muutaman tunnin ja sitten menen nukkumaan. Voi kamala kun väsyttää!

16 comments:

  1. Anonymous6:08 pm

    mitää voi ei :D jotenkin pystyn niin kuvittelemaan sun vitutuksen tossa tilanteessa :( niin ja vitsit oot nätti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. no ei ollut maailman mukavin kokemus kyllä... :-D kiitos! :-)

      Delete
  2. Anonymous6:25 pm

    Siis en tajuu miten ihmeessä jaksoit kävellä jopa neljä kilomertriä!!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. hmmh, niin, sisälukutaitosi on näköjään loistava... "ja meinasin saada lämpöhalvauksen, koska en voinut ottaa takkia pois, kun mun kädet oli ihan siinä ketjuöljyssä yritettyäni saada ne takas paikoilleen." toi oli tuossa ehkä se tärkeämpi juttu. oli nimittäin vähän kuuma kävellä auringossa, kun oli 21°C ja ukkosta edeltävä painostava ilma ja mulla oli takki päällä... mutta joo, feel free to judge :-D

      Delete
  3. Aag ketjujen irtoaminen vaan ärsyttää aina niin pirusti :--c Ja hui, ihmepannarit, mahtavaa! Taidan olla ainoa ihminen koko Suomessa joka törmää näihin vasta nyt.. Vois kyllä kokeilla, noin yksinkertaisella ohjeella kenties mäkin voin onnistua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. joo totta! mulla on viimeks irronnu mun vanhasta pyörästä, eli joskus viis vuotta sitten varmaan. ei ollut niin kiva yllätys siis nyt :-D suosittelen kokeilemaan, yksinkertasta ja hyvää! suosittelen kuitenkin pistämään vähän sokeria tosiaan päälle, koska muuten noi ei maistu kauhean makeilta ja jos oottaa perus pannarin makua niin saattaa pettyä.

      Delete
  4. Anonymous9:00 pm

    tiedän tunteen kun unta ei vaan saa ja on niin väsynyt mutta uni ei tule, ei pysty kuin yöllä itkeä omassa pedissä. Pitkällinen univaje oli itselle ainakin kuin kidutusta, pari vuotta sitä kesti ja kyllä sitä oppi sietämään. mMtta ai että kun uni jotenkin "palasi" elämääni niin miten erilaiselta maailma ja elämä yleensä näyttikään! Ja en tiedä mikä oli kommenttini pointti mutta fiilaan, lyhyet yöunet saa mielen ja päivän ankeaksi :s :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. no on tässä kyllä tosiaan oppinut sietämään, kun oon n. 4-5 vuotta tästä kärsinyt, mutta nyt tänä keväänä on mennyt taas pahemmaksi kuin pitkiin aikoihin... joskus sitä jaksaa olla ihan positiivinenkin tunnin tai kahen unien jälkeen, mut aina ei vaan pysty... toivottavasti mäkin pääsisin tästä joskus eroon! :-)

      Delete
  5. Heei mäki tein tänää aamul noit banaanipannareita :D hyviä tuli! Ja ihanat noi kuvatki, oot nii kaunis- :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. joo noi on kyllä hyviä! ja kiitos paljon! :-)

      Delete
  6. oih miten söpö oot <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. hih kiitos ihana! ♥

      Delete
  7. Anonymous4:32 pm

    Univajeeseen saattaa auttaa säännöllinen urheilu, terveellinen ja runsas kofeiiniton ruokavalio sekä se että lopettaisi tupakoinnin ja alkoholin käytön. Myös ihan se että ottaa rutiiniksi mennä aikasin nukkumaan:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. no kyllä varmasti saattaisi auttaa, mutta ei ainakaan auttanut silloin joskus kun mun uniongelmat ala-asteen lopulla alkoi (siis kun silloin en esim. käyttänyt alkoholia, polttanut, juonut kahvia tms.)... mutta niin, urheilen nykyään suhteellisen säännöllisesti ja syön terveellisesti. ja ihan rutinoituneesti yritän usein aikaisin nukkumaan menemistä, mutta en vain saa unta. mutta niin, kiitos vinkeistä... :-D

      Delete
  8. Anonymous9:08 pm

    Mitä urheilua sä harrastat?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. pyöräilen, lenkkeilen tai kävelen n. 30min-1h vähintään kolme tai neljä kertaa viikossa + teen lihaskuntoa päivittäin.

      Delete